Meri, elävä mestariteos, herättää pohtimaan, mihin ulappa jatkuu, kun vastarantaa ei näy. Kun toukokuussa istuin näissä Eiran rannan maisemissa useita tunteja, katselin taivaanrantaa ja sen taakse avautuvaa seikkailua. "Kohti ääretöntä ja sen yli" -kuului Toy Story elokuvasta tuttu lausahdus, jossa eräs päähenkilöistä oli valmis lähtemään mihin vain. Minäkin tahtoisin olla valmis lähtemään ihan mihin vain! Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas, vaan myös matka lähelle voi olla merkittävä. Löysin rannalta kiven, joka oli sydämen muotoinen. Mieleen tuli Hesekielin kirjan kohta, jossa Jumala puhuu näin:
"Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne" Hesekiel 36:26-27. Mikä tässä Raamatunkohdassa on ihmisen ponnistelua? Ei mikään. Entä mikä on Jumalan tekoa? Kaikki! Hän jatkaa: "Minä vapautan teidät kaikesta, mikä on teitä saastuttanut. Minä saatan viljan kasvamaan ja tuottamaan runsaan sadon, enää en anna teidän nähdä nälkää." Hän jopa korostaa: "En minä teidän tähtenne tee sitä, minkä teen, sanoo Herra". -- "Sinä päivänä, jona minä puhdistan teidät kaikesta syyllisyydestänne, minä tuon taas asukkaat kaupunkeihin, ja kaikki rauniot rakennetaan jälleen. Silloin muokataan pelloksi nuo hävitetyt maat, joiden autiuden on jokainen ohikulkija saattanut nähdä ja ihmiset sanovat: ´Tuosta autiosta maastahan on tullut kuin Eedenin puutarha´. -- Kansat, jotka silloin vielä ovat ympärillänne, tulevat tietämään, että minä, Herra, olen rakentanut sen, mikä oli raunioina, ja istuttanut aution maan. Minä, Herra, olen puhunut, ja näin minä myös teen." Hesekiel 36:29, 33-36
Mikä lopulta voi saada kovaksi tulleen sydämen avautumaan? Yksi lempi raamatunkohdistani kuuluu näin: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa". (Fil.2:13) Jumala siis on luvannut tehdä meissä työtään; kaikki mitä hän tarvitsee, on meidän suostumus olla savi savenvalajan kädessä. Hän kasvattaa meissä luottamusta siihen, että Hän, joka meitä muovaa on hyvä, eikä koskaan tahdo satuttaa. Jotakin leikatessaan hän toimii tarkasti kirurgin tavoin, jotta parantuisimme ja sydämemme voisi asettua ennalleen. Hän tahtoo meidän elävän täyttä elämää; ei elämää hänelle suorittaen, vaan eläen elämää yhdessä hänen kanssaan!
Kiitos, kun luit ensimmäisen blogitekstin Pilkahduksia! Tämän blogitekstin kirjoitti Susanna.
Pilkahduksia on blogi isän ja tyttären kynästä. Blogitekstimme nostavat esiin aina jonkun mielenkiintoisen aiheen tai näkökulman elämästä. Elämän täyteistä syksyn jatkoa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti