lauantai 4. tammikuuta 2025

Yritys vastaan seurakunta











Joskus oma näkökulma selkiytyy, kun alkaa verrata kahta täysin erilaista asiaa rinnakkain. Valokuvaajat tietävät, miten tärkeää on oikean ja samalla tuoreen katselukulman löytäminen. 

Yritys ja seurakunta – löytyykö niille jotain yhteistä?

Paraskaan yritys ei eläisi, ellei sillä olisi tarjottavana jotain niin erinomaista, että asiakkaat aidosti haluavat sen valmistamia tuotteita. Ostajat halutaan myös sitouttaa yrityksen käyttäjiksi tarjoamalla heille erilaisia etuja ja jäsenyyksiä. Moni kaupan oven takanaan sulkenut on viime vuosina ehtinyt jopa turhautua puhelimeen kilahtaviin kyselyihin: ”Kerro, miten onnistuimme”.

Toisaalta on myös niin, että tuotetta ostettaessa etsimme itse kuumeisesti, millaisia arvioita tuotteet ovat käyttäjiltä saaneet. Itse olin joulun alla vaihtamassa uutta sähkökiuasta saunaan. Mainosten perusteella olin mustana perjantaina jo ihastunut tiettyyn malliin, mutta asiakaskokemusten perusteella kohde vaihtui toiseen. Oston jälkeen pääsin itse verkkoon vaikuttamaan tulevien ostajien päätöksiin.

Entäpä sitten seurakunta. Silläkin on oltava joku ylivertainen tarkoitus tai viesti, joka metelin ja hälinän seasta nousee muiden yläpuolelle. Seurakunnassa viestinnälle lankeaa siten aivan erityinen merkitys. Ei ole yksinkertaisesti varaa käyttää ihmisten kohtaamishetkiä mihinkään vähemmän olennaiseen puhumattakaan siitä, että samastuttaisiin ympäröivään maailmaan hakemaan pikavoittoa, toisten hyväksymistä. Se voi alkuun viehättää, mutta lopulta edessä on umpiperä.

Yritykset näyttävät vetävän pitemmän korren erilaisissa käyttäjälupauksissa ja asiakaskokemusten hyödyntämisessä. Miten seurakunta vastaa tähän, mikä on sen asiakaslupaus? Kaiken kaikkiaan on oleellista, että puhutuille sanoille löytyy elämänmakuista katetta. Parhaiten viesti välittyy Pyhän Hengen voitelemissa kohtaamisissa, joissa Herra on heikoissa väkevä. Oman elämän sotkuista iloon ja rauhaan räpiköinyt jakaa rosoista tarinaansa toisille. Se vastaa yrityksen viittä tähteä ja tarkoittaa, että ”tämä resepti toimii”. Omiin vääriin valintoihin turhautuneillekin syttyy halu hypätä kelkkaan.

Heitän haasteen jokaiselle kristitylle: Pannaan uskon käyttäjäkokemukset jakoon niin, että tämä maailma uskoisi. Sitä tarkoittaa valaistu kaupunki ylhäällä vuorella.

Hyvä yritys tarjoaa asiakkailleen tuotetukea ja varsin seikkaperäistä neuvontaa. Seurakunnassa ulko-oven vieressä istuvalta odotetaan enemmän omaa aktiivisuutta. Liian usein olen lukenut lehdistä haastatteluja, joissa elämän kivuissa kamppaillut olisi tullut jo aiemmin uskoon, jos vain joku olisi neuvonut, miten se tapahtuu. Kahvipöydissä aika kuluu liian usein maailmantilanteen kauhisteluun ja toisten tekemisien päivittelyyn.

Yritykselle tuotteen laatu ratkaisee sen tulevaisuuden. Kivijalka on pidettävä kunnossa. Mikään nurkka ei saa pettää. Siksi joskus hämmästyttää, miten kevyesti kirkon ylimmissä hallintoelimissä suhtaudutaan raamatullisen arvopohjan rapautumiseen. Raamatun tulisi olla ja pysyä kirkon ylimpänä ohjenuorana. 

Yritys antaa tuotteilleen määräaikaiset takuut.  Tällä kertaa seurakunta ei jää huonommaksi, sillä elämäntilanteesta riippumatta kaikille tarjotaan mahdollisuutta iankaikkiseen elämään. Se kantaa yli ajan rajan, kun Jeesus on vain saanut tulla sydämen Herraksi.

Olen joskus hieman hämmästellen miettinyt, että jos jokainen vakavasti asioita pohtiva puolueettomasti vertailee kaikkia kristinuskon antamia sisältöjä muihin tarjokkaisiin, käteen jää vain yksi kestävä vaihtoehto: ”Usko Herraan Jeesuksen niin sinä pelastut ja sinun perhekuntasi.” Raha, maine ja kunnia ovat vain väliaikaisia, meille tähän maailmaan uskottuja käyttötavaroita.

Martti Kivistö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

perjantai 27. syyskuuta 2024

Matka sydämeen —pitkä matka lähelle?



Meri, elävä mestariteos, herättää pohtimaan, mihin ulappa jatkuu, kun vastarantaa ei näy. Kun toukokuussa istuin näissä Eiran rannan maisemissa useita tunteja, katselin taivaanrantaa ja sen taakse avautuvaa seikkailua. "Kohti ääretöntä ja sen yli" -kuului Toy Story elokuvasta tuttu lausahdus, jossa eräs päähenkilöistä oli valmis lähtemään mihin vain. Minäkin tahtoisin olla valmis lähtemään ihan mihin vain! Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas, vaan myös matka lähelle voi olla merkittävä. Löysin rannalta kiven, joka oli sydämen muotoinen. Mieleen tuli Hesekielin kirjan kohta, jossa Jumala puhuu näin:


"Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan henkeni teidän sisimpäänne" Hesekiel 36:26-27. Mikä tässä Raamatunkohdassa on ihmisen ponnistelua? Ei mikään. Entä mikä on Jumalan tekoa? Kaikki! Hän jatkaa: "Minä vapautan teidät kaikesta, mikä on teitä saastuttanut. Minä saatan viljan kasvamaan ja tuottamaan runsaan sadon, enää en anna teidän nähdä nälkää." Hän jopa korostaa: "En minä teidän tähtenne tee sitä, minkä teen, sanoo Herra". -- "Sinä päivänä, jona minä puhdistan teidät kaikesta syyllisyydestänne, minä tuon taas asukkaat kaupunkeihin, ja kaikki rauniot rakennetaan jälleen. Silloin muokataan pelloksi nuo hävitetyt maat, joiden autiuden on jokainen ohikulkija saattanut nähdä ja ihmiset sanovat: ´Tuosta autiosta maastahan on tullut kuin Eedenin puutarha´. -- Kansat, jotka silloin vielä ovat ympärillänne, tulevat tietämään, että minä, Herra, olen rakentanut sen, mikä oli raunioina, ja istuttanut aution maan. Minä, Herra, olen puhunut, ja näin minä myös teen." Hesekiel 36:29, 33-36

Ei tarvitse lähteä kauas nähdäksemme ympärillämme lähes autioituvia kaupunkeja, kirkkoja, raunioina olevia ihmisiä ja ihmissuhteita, kovasydämisyyttä ja väkivaltaa. Moni kantaa sydämessään kovuutta suojellakseen itseään maailman pahuudelta, mutta sulkee sydämensä samalla todelliselta rakkaudelta, joka tahtoisi tulla lähelle. Tarvitsemme Jumalan puhdasta ja täydellistä rakkautta enemmän kuin koskaan ennen! On hyvä, ettei Jumala toimi omassa elämässämme tai kansakunnissa siksi, että me hyvillä teoilla sen ansaitsisimme. Meistä itsestämme kun ei hyvyyttä löydy! 

Mikä lopulta voi saada kovaksi tulleen sydämen avautumaan? Yksi lempi raamatunkohdistani kuuluu näin: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa". (Fil.2:13) Jumala siis on luvannut tehdä meissä työtään; kaikki mitä hän tarvitsee, on meidän suostumus olla savi savenvalajan kädessä. Hän kasvattaa meissä luottamusta siihen, että Hän, joka meitä muovaa on hyvä, eikä koskaan tahdo satuttaa. Jotakin leikatessaan hän toimii tarkasti kirurgin tavoin, jotta parantuisimme ja sydämemme voisi asettua ennalleen. Hän tahtoo meidän elävän täyttä elämää; ei elämää hänelle suorittaen, vaan eläen elämää yhdessä hänen kanssaan!

Rukoukseni onkin viime kuukausina ollut niin itseni kuin Suomen puolesta: "Jumala, luo minuun puhdas sydän ja uudista minut, anna vahva henki". Vain silloin uskallamme olla rohkeita, kohdata Jumalaa ja lähimmäisiämme aidosti antaen sydämemme olla elossa. Vain silloin sydämemme voi kohdata tunteet niitä pelkäämättä ja sykkiä Jumalan voimassa. Hän pitää yllä kaikkea elämää sanansa voimalla. Jos Jumalan sana saa asua sydämessämme ja tuoda elämää koko kehoon, sieluumme ja henkeemme; saamme voiman lähteä niin kauas kuin voiman olla läsnä lähelle. Jumala on kiinnostunut sinusta ja siitä, mitä sinulle kuuluu. Hän tahtoo antaa meille oman sydämensä. Hän on läsnäoleva Isä, ja tahtoo yhteyttä kanssamme. Hän tahtoo etsiä yhteyttä myös toisiin ihmisiin meidän kauttamme! Uskallatko avata sydämesi Taivaan Isälle? Hän tavoittelee sinua!







Kiitos, kun luit ensimmäisen blogitekstin Pilkahduksia! Tämän blogitekstin kirjoitti Susanna.

Pilkahduksia on blogi isän ja tyttären kynästä. Blogitekstimme nostavat esiin aina jonkun mielenkiintoisen aiheen tai näkökulman elämästä. Elämän täyteistä syksyn jatkoa! :)





Yritys vastaan seurakunta

Joskus oma näkökulma selkiytyy, kun alkaa verrata kahta täysin erilaista asiaa rinnakkain. Valokuvaajat tietävät, miten tärkeää on oikean ja...